Kevättä kauluksissa

(Imelyysvaroitus)

Kevätaurinko alkaa jo lämmittää ja sulattaa kohmeisia sydämiä. Kaduilla näkyy paljon reippaampia askelia ja leveämpiä hymyjä. Kyllähän se todetaan joka vuosi, mutta aina vaan tuntuu yhtä hienolta. Lämpöä ja rakkautta on taas ilmassa.
Tästä keväästä erityisen tekee Tahdon 2013 -kampanja, joka on saanut huimasti kannatusta tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Tänään (siis eilen) kuvattiin Jennin uutta häämallistoa. Kravatteja, rusetteja, solmiohuiveja, taskuliinoja... Kaikille miehille. Kaikille pareille.
Jennin ottamasta kuvasta välittyy se rakkaus ja herkkyys, joka ympärillä taas versoo. Oli mukava olla mukana kuvaussessiossa, jossa porukka muodostuu ystävistä, joilla jokaisella on oma tärkeä työpanoksensa annettavana - oli se sitten kahvinkeittoa, hiustenlaittoa tai kameran liipaisimesta painamista. Vaikka studiossa lämpötila välillä viilenikin, oli tunnelma koko ajan lämmin. Ihan mahtava fiilis.

Lampaita laskien

Nyt on sit draivi päällä. Sen tietää siitä, että saa oikeesti myös jotain konkreettista aikaan. Aamuauringossa hurautin postin kautta lampaantaljat kainalossa ja intoa puhkuen koululle. Eilinen meni gTiella hommissa ja pieni irtautuminen anto uutta virtaa. Tai ehkä päivän aikana juodut valtavat kofeiinimäärät ei ollu vielä lakanneet vaikuttamasta.
Jennin tulevan häämalliston protojen valmistuksen lomassa tsekattiin rotsiasioita kuntoon ja nyt on saatu seuraava vaihde silmään. Yllä yksityiskohta siitä, mitä tuleman pitää. Palapeli lampaantaljan reunoista. Nyt näyttää hyvältä, enää täytyy vaan jatkaa samaan malliin.

Toinen merkki draivin päällekytkeytymisestä on OFF-nappulan katoaminen. Meininkiä ei noin vaan pysäytetä, vaan liike pysähtyy sit kun kone hajoaa. Lampaita saa laskeskella siis iltasinkin, kun täytyis käydä akkuja lataamaan.

ding dong ding dong // kello lyö kaksitoista // täytyy mennä nukkumaan // ei saa jäädä kukkumaan //
ei pelätä varkaita vaan laskea lampaita // että saan haan kii
1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14 ...

Flowta tavoitellessa

Tän päivän ateljeesoundtrackina on soinu pitkästä aikaa The XX:n Intro. Ja vain ja ainoastaan Intro.

Tää biisi sai mut hyvään työmoodiin. Nappasin youtubesta kappaleen kymmenen tunnin version ja ryhdyin hommiin. Tekeminen alkoi kummasti sujua, kun ei ollut vaihtelevia tunnelmia biisien välillä, eikä lyriikoita kuunneltavana. Tasainen rumpubiitti, kitaranäppäily ja hyräilyt soljui taustalla ja auttoi keskittymään. Eikä tarvinut koko ajan käydä valitsemassa seuraavaa levyä.
Joskus onkin psykassa ja kuvistunneilla ollut puhetta musiikista ja sen vaikutuksesta flowhun, täydelliseen tekemisen imuun. Karkeasti ilmaistuna ihmisen vasen aivopuolisko on looginen, käytännöllinen ja matemaattinen, kun taas oikea puolisko on visuaalinen ja abstrakti. Tyypillisesti vasen aivopuolisko on hallitsevampi puoli. Luovassa työskentelyssä se puolestaan täytyisi vaientaa. Biisien lyriikat on vasemman aivopuoliskon heiniä, joten jos tahtoo jättää sen puolen narikkaan, kannattaa valita instrumentaalibiisi.

Puolet koko kymmenen tunnin versiosta on kuunneltu, eikä vieläkään oikeastaan kyllästytä. Nyt vaan toivotaan et sama tekemisen meininki jatkuu koko ens viikon. Luovaa viikkoa myös kaikille teille!

Kaupunkitarinoita

Tänään gTie lähti valloittamaan Helsingin Urban Storya nahkasta ja hopeasta valmistetuilla uniikkikoruilla. Kyseessä on Qi:n järjestämä Flow up -tila, jonka Jenni ensimmäisenä vierailevana tähtenä korkkaa. Mukana muutama verkkokaupasta tuttu malli, niiden versiointeja sekä täysin uusia luomuksia, joissa hyödynnetään taljan ylijäämäpaloja ja reunoja.

Mulla puolestaan on lomaviikko takana. Käytännössä se tarkoitti sitä, että muutamana päivänä yritin miettiä opinnäytettä ja muutamana päivänä yritin olla miettimättä. Hetkittäin päällä oli flow kumpaankin suuntaan.
Pari edeltävää päivää meni gTiella hommissa jeesien tämän Urban Storyn kokoelman kanssa. Lisäksi opinnäytetyö alkaa viimein saada lopullisen konkreettisen muotonsa. Palapelissä on ollut monta liikkuvaa osaa, joiden paikalleen loksahtamista on odoteltu. Toiset täytyi survaista omaan koloonsa tai muotoilla uudestaan, mutta kokonaiskuva alkaa nyt olla selvä.
Vaikka ollaan jo jakson puolivälissä, ei mua silti vielä stressaa tää tilanne. Luova prosessi on harvoin suoraviivainen, varsinkin jos sitä sorkitaan useammalta taholta. Jos oisin lähtenyt tekemään täysin itsenäistä työtä, olisin todennäköisesti jo paljon pidemmällä työskentelyssä. Sen sijaan suunnitelmani menevät hyväksytettäväksi seuraavalle taholle (Jennille), jolla puolestaan on oma kehyksensä annettuna seuraavalta taholta. Koska tämä kehys ei ollut vielä saanut muotoaan, oli järkevää tuoda suunnittelu takaisin vain meidän kahden välille.
Nyt työn alla on nahkatakki. Jennille. Mä olen jo pidemmän aikaa sellaisen halunnut valmistaa ja Jennin rakas rotsi on eläessä puhki kulunut. Rotsi, joka on ollut merkittävä osa Jennin identiteettiä ja tarinaa. Ja nyt mun tehtävä on korvata tuo "säälittävä nahkamajava". Luoda herkälle kaupunkisoturille uus univormu. Keikoille. Boothilliin. Prätkäilyyn. Tsemppaan kovasti, koska haluun että tästä rotsista tulee osa stooria.
Mutta tosissaan, kuka muu muka vois olla mun ensimmäinen nahkarotsiasiakas?